Hiiri

Iltayöllä hiiri kieri häkissään, kiersi häkkiään ja säksäksäk. Liina odotti seuraavaa varjoa katossa, autoja vain meni harvoin ohi. Eteisestä tuli valonkaje, mutta äiti nukkui eikä kävellyt huoneen poikki ja takaisin.
Liina oli lukenut hamstereista, marsuista ja gerbiileistä ja Sanna oli sanonut että se kutittaa niin jännästi kun ne menee kädeltä toiselle. Hiiret olivat erilaisia: valkoisia kuin äidin klooripaidat vessasankossa, ja punasilmäisiä, häntäisiä, siimaisia eikä kukaan uskaltaisi ottaa niitä syliin paitsi Liina, joka ei tehnyt nukeilla eikä barbeilla mitään. Hän kiipeili puissa, vähän, ja halusi hiiren. Liina käytti äidin keinoja: puhumattomuutta, uhkailua, huutoa ja piirsi vähän seiniin kun muu ei enää tehonnut. Sannan äiti oli sanonut että eläimet rauhoittaa ihmistä, Sannan äiti oli terveydenhoitaja. Liinan äiti oli työtön ja teki sitten aina välillä jotain että pääsi taas kohta sanomaan että minä olen työtön.

Hiiri oli tullut. Koulun jälkeen piti ajaa aina nopeasti kotiin katsomaan miten se pärjäsi. Se oli ensimmäisten jännien päivien jälkeen tylsä ja siimoineen aika ruma. Hiiri ei rauhoittanut äitiä eikä äiti Liinaa. Ennen varsinaista kevättä selvisi, että hiiren mahassa oli lisää hiiriä. Äiti oli vihainen eikä tullut katsomaan Liinan hiirelle rakentamaa kirja-aitaa.
”Minä pesen meidän toisen äidin häkkiä”, äiti nauroi eikä ollut yhtään iloinen.

Hiiren maha kasvoi niin isoksi, että sen oli vaikea liikkua. Liina rauhoitti hiiren nurkkaan ja silitti sen rauhalliseksi. Hän otti häkin syliinsä ja hiipi eteiskäytävään, siitä vintin portaisiin, kaikki hiljaa. Vintti haisi vintille eikä siitä tiennyt oliko se hyvä vai huono. Pakastui joka askeleella, hiiri yritti juosta lämpimikseen. Liina laski häkin lattialle, hyvää yötä hiiri, ja palasi alas. Ei mennyt yhtään autoa minuutteihin, ei tullut yhtään unta. Hiirivauvoilla oli siellä mahassa varmaan lämmin, mutta hiiriäiti oli ulkona mahasta ja kylmissään ja niinhän sen pitikin olla. Ei ole resursseja, sanoi Sannan äiti. Hiirelle ja vauvoille ei ollut resursseja ja ne olivat ihan tyhmiä joka tapauksessa. Liina halusi taas mennä koulun jälkeen Sannalle ja nukkua rauhassa.

Unessa hiiri oli iso, paleltunut pallo, jonka silmissä oli enää himmeä kuulto. Liina kiipesi ylös unijaloillaan. Lamppu rapulla heilahti, heilahti takaisin ja putosi portaat alas. Hiiri tärisi häkissään, mutta liikkui kuitenkin, eikä ollut pelkkä jäinen pala. Liina laittoi hiiren pipoon, pipon yöpaidan helmaan ja meni pesuhuoneen lämmityslattialle istumaan. Äiti säikäytti hänet ripsivärin aavistukset silmien alla mitä sinä hyvä lapsi teet.
”Lämmitän meidän toista äitiä.”
Äiti istui alas, siihen viereen, hymähti että no niin ja pesuhuoneen oudossa valossa näytti tutummalta kuin koskaan ennen.