Huomen

tien toisella puolella makaa joku
ja seisoo joku joka nostaa makaavaa
seisoo taksi joka odottaa


Sanon teille huomenta ja jos minulle lueteltaisiin myöhemmin, miten viistätin sormea siinä lattialla, sanoin tahmeaa sitä ajattelematta, tuhahdin, viistätin, pinosin lasit, siirsin kynttilänraatoa, käänsin pääni unimyttyjä kohti mutta silmilläni katsoin yhä lattiaa johon valoverho teki raitaa,
uskoisin mutta olisin epäuskoinen, tuhahtaisin
vai niin minä tein
nyt olen näin, istuisin tässä sohvalla jonka eilen kannoimme tähän pystyyn ja jonka tänään kehui itse kaataneensa paikalleen.

En osaa puhua asioista jotka minua vaivaavat
niin kuin jäljistä. Minä voin mennä tuonne ulos ja tehdä mitä tahansa. Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, mutta näin me olemme asettuneet näihin tiloihin, rauhallisesti kesyyntyneet keksittyihin sääntöihimme. Minua vaivaa tämä muuttuva asento, tämä jännitys josta voisi seurata mitä tahansa, mutta josta ei seuraa mitään. Haluaisin sekoittaa kaiken.
mitä sitten on seurannut
Puhumme viime viikosta, olet tavannut jonkun ja joitain meistä tai
teistä,
minä olen käynyt niin monissa paikoissa etten muista päiviä. Mitä tässä pitäisi vielä tapahtua, mutta pitäisi.

Sanon teille huomenta viimeisen kerran, paitsi yhdelle teistä ja monelle muullekin tulen sanomaan vielä vaikka mitä, mutten ehkä enää koskaan heräämään heidän kanssaan. En tiedä sitä vielä. Menemme yhdessä syömään. Sataa vettä, kaikki on ihan hetken niin surkeaa että itken.

Seuraava päivä on parempi, keväämpi, jotkut meistä istuvat kivisellä liuskalla joka on täynnä pienempiä kiviä. Meri on siinä ja meressä on ruskealasisia pulloja, lumpeita, lintuja jotka eivät mene mihinkään yksin ajatustensa kanssa. En minäkään siitä lähtisi.

Meille on annettu hellärajainen aika, jonka jälkeen alkavat uudet ajat, joita ajattelemme vasta kun on pakko, emme tiedä niistä koska mikään ei mene niin.
Vietämme pikkujoulua tässä minun sängylläni.
Emme me enää siinä ole, mutta voin sanoa niin:
Sinä olet sinä ja minä olen minä, se sama joka istui sinun lattiallasi tuntematta sinua, vieraana, sitten meidän yhteisellä lattiallamme, minun huoneessani. Pelasimme ristiseiskaa, oli talvista ennen vaihtumista.
Pelkään muutosta niin että minun täytyy tehdä sitä koko ajan.

Valon vaihteluista ja erilaisista kirkkauksista:
Istuimme yhtäkkiä lämpimällä parvekkeella, luimme pilvistä ja sateista. Olimme siivonneet. Oli puhdasta ja
jotenkin aukinaista. En osaisi selittää sitä mutta sinä tietäisit.
Vessassa oli sirisevää ja jotain tummien marjojen väristä lavuaarissa, hammastahnaa, siivouslikaa, likaa
äideille sanottavaksi ja
niin kuin asiaan kuului
suihku shhhhh kello kaksi yöllä tai aamulla ja aina vain valo ilman ikkunaa

Niin: Menimme naapuriin

juomaan

afrikkateetä, oli sunnuntai
perjantai, yö ja maanantai
pyykkäyksen jälkeinen tiistai

istuin kasvot ikkunaan päin
makasit siinä kasvot patjaan päin
miten voi olla näin
miten voi olla näin

En oikeastaan nukkunut ollenkaan hänen vieressään ja jos nukuin, heräsin myrskyunista, seisoin ikkunalla ja etsin maisemasta jäniksiä. Hyvät unet liittyivät juhliin, viiniin, samoihin lauluihin, samoihin ihmisiin, peleihin ja leikkiähän se oli. Totista harjoittelua joka sai meidät nauramaan.
Kävelin sen kanssa Töölönlahden rantaa, se meni asemalle ja minä menin kotiin, samasta suunnasta oli jo aikaa.
Kaikki ovat tänä yönä täällä.

Täytyihän sen päättyä, dramaattista tai ei niin kuin viljatukkaisen ilme valokuvissa, tarkoituksetta. Tapahtui kaikenlaista muuta ja tapahtuminen on nyt aivan kesken. On pimeä aika, josta minun on vaikeampi muistaa. Kirjoitan ylös. Tämä kaikki on tärkeää.